Pitkän luentotauon jälkeen tuntui hassulta palata koulun penkille. Meillä on miehen kanssa muodostunut aivan oma, ei-niin-terveellinen vuorokausirytmi*, joten pakollinen aamuluento tuotti vaikeuksia. Koulun lisäksi alkoivat -

NE kysymykset:

- "Heeei, näänkö mä ihan oikein...?!" antaa merkitseviä katseita vatsan suuntaan.

- "No tota juu, kyllä sä näet ihan oikein. Varmaan vaikee olla näkemättä." vähän vaivaantunut naurahdus.

- "ONNEKSOLKOON!!! Vähän tsekkailin sun vatsaa kun menit aiemmin ohi. Ihanaa, tulee lisää vauvoja laitokselle. Mitkä fiilikset? Koska laskettu??"

- lisää vaivaantunutta naurua "Kiitos, tosi mukavilla fiiliksillä ollaan, vauvan pitäisi syntyä toukokuussa."

jne. Kaiken kaikkiaan ihan hyvänhenkistä jutustelua, mutta hämmennyin ihan täysin kun kysyjä hyppäsi silmien eteen ja saman tien asiaan. APUA. Kyllä tässä on vielä opettelemista. Kiusaannun hirveästi, etenkin, jos kyseessä on hyvänpäiväntuttu. En ole vielä kovin sinut julkisen raskaanaolon kanssa - vaivaannun aina kun kysytään (ja voi, useita kertoja päivässä samaltakin kysyjältä) "miten maha voi??" tai "mikä fiilis nyt on??" Tekisi mieli sanoa, että siinähän se maha voi paksusti kuten näkyy, vähän kyllä pierettää, ja ei, en ole tullut katumapäälle vaan fiilikset vauvasta ovat oikein innostuneet ja positiiviset, vaikka alkuun vähän jännitinkin ja erehdyin sanomaan sen ääneen. Ja kuinka monesti olenkaan jo kohdannut yllätyksenomaisesti käden vatsaltani (takuuvarma keino saada minut sekä häkeltymään, että tuskastumaan, enkä ollenkaan henno ilmaista itseäni tarkoituksenmukaisesti eli kiljaise NÄPIT IRTI. Tätä siis tapahtuu niidenkin ihmisten toimesta, joille olen alkuraskaudessa sanonut, että stressaan ihmisten vatsankoskettelua. Onko muilla samaa ongelmaa? Raskaus ei ole sairaus, mutta sairastuuko raskaanaolevan ympäristö? :-D

 

*) Hesarissa oli viime viikolla juttu äidin unirytmin vaikutuksesta lapsen kehitykseen. Artikkelin mukaan äidin raskauden aikaiset unihäiriöt vaikuttavat sekä lapsen vuorokausirytmiin, että lisäävät äidin synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä ja alavireistä mielialaoireilua, mitkä taas altistavat vauvat epäsensitiiviselle äitiydelle. Väsynyt ja masentunut äiti ei jaksa samalla johdonmukaisuudella paneutua lapsen unirytmin löytämiseen, mikä voi pitkittää lapsen univaikeuksia. Tähän voisi varmaan lisätä, että väsyneen ja masentuneen äidin vanhemmuus voi helposti kärsiä kyllä muutenkin - yleensä tällaisessa tilanteessa olevan henkilön on vaikea suuntautua vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa siten kuin normaalisti voisi, ja tämä tietenkin on haitallista pienelle vauvalle.

Mulla on ollut jonkun verran univaikeuksia raskauden aikana, mutta ei sillä tavalla, että olisin juurikaan niistä kärsinyt. Välillä en saa unta, ja pyörin sängyssä tunteja, ja taas tunteja. Välillä taas havahdun siihen, että olen puolihereillä, täysin tokkurassa ja mietin ihan sekavia enkä ole varma kuinka kauan olen ollut hereillä. Vauvan ja itseni takia pitäisi koittaa saada säännöllinen elämänrytmi ja sen myötä säännöllinen unirytmi - ei ehkä tarvitse tehdä vauva-ajasta rankempaa kuin sen tarvitsisi olla. Toivottavasti tämä opiskelija selviää tehtävästä, sillä on kovin vaikea mennä aikaisin nukkumaan, kun voisi tehdä vielä jotain kivaa, eikä ole pakottavaa tarvetta herätä aikaisin... Kenties nyt on tsäänssejä; jo iltapäivällä olen ollut ihan naatti ja valmis unille; reippaana tyttönä kuitenkin päätin taistella kiusausta vastaan, josko saisin unirytmiäni hieman lapsiperheen arkeen sopivammaksi.

 

rv 22+5