Olin jo aiemminkin miettinyt blogin kirjoittamista eräänlaisena päiväkirjan korvikkeena, mutta saamattomuudestani johtuen on proggis aina jäänyt. Yllätysodotus laittoi kuitenkin vauhtia töppösiin. Tarkoitus olisi puida tuntoja elämästä laajemmaltikin, tosin juttu voi sattuneista syistä olla hieman odotuspainotteista.

Torstaina 16.8. näin silmissäni elämäni loikkaavan raiteiltaan kohti tuntematonta. Kuukautiseni olivat myöhässä, mutta minulla oli tunne, että kohta ne sieltä kuitenkin alkavat. Teimme muuttoa, joten stressi tuntui ihan uskottavalta syyltä muutenkin epäsäännöllisten kuukautisten myöhästymiseen. Raskaustesti tehtiin kuitenkin varmuuden vuoksi ja tulos löi meidät molemmat ällikältä. Kaksi viivaa. Se ei voinut olla totta. Olin niin järkyttynyt, että taisin ensin nauraa, sitten se muuttui epäuskoiseksi itkuksi. Saimme jo samana päivänä ajan YTHS:n lääkärille, joka ultrasi ja näimme Röllin pienen asuinpussukan ensimmäisen kerran. Rölli itse pysytteli piilossa, vain sikiöpussi ja ruskuaispussi näkyivät. Lääkäri piti tuulimunaa todennäköisempänä sitä, että raskaus on neljännellä tai viidennellä viikolla eli niin alkutekijöissään, ettei alkio vielä näy.

Pian sainkin jo nauttia alkuraskauden vitsauksista; pahoinvoinnista, tiheentyneestä pissahädästä, röyhtäilystä, painontunteesta ja kivuista alavatsalla. Oksentelulta olen vielä säästynyt, mutta sekin on kai ainostaan sen ansiota, että olen jatkuvasti puputtanut jotain. Luennoilla, läsnäolopakollisissa seminaareissa ja harjoitustunneilla olo on ollut toisinaan ihan sietämätöntä ja on ollut turha haaveilla normaalista yliopistolla hengailusta ja lounaista kavereiden kanssa. Alkuun kerroimme vain yhdelle ystävälle, mutta nyt tietää jo muutama muukin ja lisäksi appivanhemmat sekä oma äitini. Nyt on vähän helpompaa, kun ei tarvitse näytellä ihan kaikille. Toisaalta välillä kiusaannuttaa se, että muut tietävät. Asia kuitenkin tuntuu niin henkilökohtaiselta.

Ensimmäinen neuvolakerta oli viime viikolla ja neuvolatäti vaikutti oikein mukavalta. Pitäisi ehkä olla imarreltu, ettei tämä meinannut uskoa mun olevan 25-vuotias, mutta kiittäessäni vähän hämmennyin kun tämä vaikutti ihan siltä, ettei se kyllä ollut kehu. :-D Muuten tapaaminen sujui lupsakasti. Oli mukavaa, että pääsimme seuraavana päivänä varhaisraskauden ultraan, jotta laskettu aika voitaisiin määrittää tarkemmin. Ultraavan lääkärin tökeröyskin tuntui toissijaiselta kun nähtiin 1,1cm pieni Röllimme ruudulla ja tämän sydän löi vimmatusti 148krt/min. Viikkoja oli kuulemma 7+1.

Tunteet on myös heiluneet ääripäiden välillä, onnesta major ahdistuksen tunteisiin. On tämä vaan aika myllerrystä, kun kaikki suunnitelmat menee uusiksi. Nyt perusolotila on jo vähän asettunut normaalin puolelle, mutta edelleen ahdistuskäyrä välillä pomppaa korkealle. Ollaan kuitenkin jo aika innoissamme ja luottavaisin mielin tulevaisuuden suhteen.

rv 8+4